Rauhaa.

Luettuani joskus Hannu Salaman suhteita tajuavan Siinä näkijä, missä tekijä, tuli taas varmemmaksi ajatus, että helppo on läykyttää leukojansa, toista on olla kuraojassa luodeilta suojassa, kun yö tulee ja pakkanen.

Eikä sitä ajatusta vähennä kovin suhteellisuuden tajuinen Murtuneet mielet, jonka kirjoitti Ville Kivimäki ja jonka julkaiseminen pokkarina oli kulttuuriteko.

Ja tähän ketjuun vielä kolmanneksi Rosa Liksomin Väliaikainen, joka asettaa aikalaiset kauniisti, rumatkin.

 

Suhteellisuuden taju, sofrosyne, oli antiikin kreikkalaisille feminiininen hyve. Olisipa mukavaa, jos voisi sanoa, että nuo kaikki kolme kirjaa ovat taustalla Kapinalaulussa.

 

Toivottavasti Viti siloonen miettii kapinaa ja sen juurta 16.1.2015 julkaistavalla levyllään nimenomaan suhteellisuuden tajuisesti, suhteita tajuten, kritiikin asioiden olemismuotojen analyysina oivaltaen - ennemmin kuin jonakin muuna. Sillä helppo on läykyttää leukojansa...

 

Ja ehkä lopullinen sysäys on usein kovin yksinkertainen, vaikka sitten vain kyllästyminen pahaan hajuun, likaan, jätöksiin ja ruokakomeroissa yössä nakertaviin eläimiin.

https://www.youtube.com/watch?v=box9tCLeAwE 

 

Kapinalaulu

 

Kärpääset hätistin voista,
vettä kaivosta hait.
Soli ruskiaa ja maistuu,
mutta huonomminki kait
olis voinu olla.
On leipää orsilla kuivattu
ja sen kuivan leivän
päälle läskiä leikattu,
vähä hörpätty vettä.
Yöllä hiirien rapina
piti miehet valaveella,
kai siksi kapina
syttyi täälä.
Emmä juurikaa piitannu,
vaikka puolueen äijät
oli paksusti niitannu
riihen seinään julistukset,
ku olihan meillä
eres syötävää ja vettä,
mutta näillä teillä
ei meill’oo mitää.
Ku kotia pääsis vielä,
syrjähän leivän,
niin aiva rauhas sielä
voii kärpääset, hiiret
vaikka kuinka mellastaa,
ihimisten kapina on
aina kauhiampaa
niille pitkällä tiellä
raahustaville jaloolle,
jokkei koskaa, ei ikinä
astu ystävän taloolle…

(teksti: Mika Saranpää)