Kuningattaren laulu

Viime kesänä karkasi mehiläisiä Helsingin keskustassa Kämpin katon laitumelta. Siitäpä sain idean...

"Kerrostalon kattoterassilla
mehiläisiä laidunsin.
Hunajaan sanani kastoin,
Kuningattareni menetin."

https://soundcloud.com/mika-saranp-632629179/kuningattaren-laulu

Kesän tunnelmat sopivat tähän jouluun ihan mukavasti: vettä sataa ja näyttää olevan melkein seitsemän astetta lämmintä. Hyvää joulua, silti!

Sanoissa rytmi ja musiikki

Tein inventaarioita muinaisuuksissa. Piti siis siivota. Löysin runon, jonka olin kirjoittanut joskus - no, olisiko noin kymmenen vuotta sitten, taitaa olla kauempaakin, eipä se niin tarkkaa ole. Eikä tarkoitukseni ole pysähtyä etäisyyksiin, eikä selittää sillä mitään.

Kirjoitan siis runon tähän. Ihmettelen sanojen rytmiä ja musiikkia.

Voi kai Viti siloonen olla myös ilman soittimia, ja musiikki, ilman keksittyä melodiaa, ilman että kukaan ääneen sanoo - tai tekee - yhtään mitään? Voi kai lauleskella ja soitella sisäänpäin? Volumea pienemmälle.

Kokeillaanpa jollakin tavalla äänetöntä musiikkia...

Hellyys on räjähde, joka yössä etsii sanojaan,

 

lasken

valkoisia

hampaitasi,

yksitellen,

kuin

arvokkaita

helmiä,

ja

miten

kauniisti

kilahtelevat,

metsän

ääniä,

lähteen,

tai

pienen

linnun,

yksittäin,

kuin

triangelin

sointi

huoneessa,

laske

valkoisia

hampaitasi

posliinipurkkiin.

 

 

(Teksti: Mika Saranpää)



Prinsessoille!

Päivistä eräänä minulle syntyi lapsenlapsi, tyttären tytär. Hän on pian neljä vuotta. Samaan aikaa luin joko Wallace Stevensin tai e.e.cummingsin runoja, tai sitten molempia, yhtä aikaa, Ameriikan kielellä, ja kirosin, että niitä ei kukaan ollut kääntänyt. Joitakin toki on käännetty, mutta ei liian monia. Ovat tietenkin aika vaikeita kääntää. Ymmärrän sen.

Jossakin runoista oli pohdintaa jonkin värisestä laulusta. Muistaakseni se ei ollut PINK. Tai sitten oli. Joka tapauksessa, kun yhdistää nämä kaksi asiaa, lapsenlapsen syntymän ja runojen lukemisen, voi tulla Vaalianpunaanen laulu.

Esitin laulun ensimmäisen kerran ristiäisissä. Onhan se hänelle. Mutta on se myös kaikille ihanille prinsessoille, joiden kanssa isät ja isoisät tulevat oleviksi, pikku hiljaa. Hyvin hiljaa.

On tuossa laulussa prinssikin. Ja jokainen oikea prinssi ymmärtää, että tämä laulu on myös hänelle.

Eikä kenelläkään pidä olla kivisanoja.

https://www.youtube.com/watch?v=DVNB7Kevzr8

Vaalianpunaanen laulu

Emmä tienny kuinka teherähän

laulu vaalianpunaanen,
emmä osannu, silti
sulle laulan sen.

Laa la laa la laa…

Pitsin, krumeluurin, puvun prinsessan

minä tekisin, linnan ja tiaran.
Oi, sun prinssin hyväksyä saatan.

Eikä sulla eres vielä oikeen

kivisanoja oo,
joo, mullon vain mun, silti
ne jo tuos jutteloo.

Pitsin, krumeluurin, puvun prinsessan

minä tekisin, linnan ja tiaran.
Oi, sun prinssin hyväksyä saatan.

(teksti: Mika Saranpää)

Ihmeelliset ihmiset kiertävät ilman isäntiään

Platon pohtii kirjoitusta äpärälapsena, joka kiertää isästään piittaamatta maailmoja (Platon: Pidot ja Faidros). Näin käy tietenkin myös levytetylle musiikille. Jostakin syystä siitä Platon ei kirjoittanut. Mikä sitäkin vaivasi?

Ja niin on käynyt, että Viti siloosen Ihmeellisiä ihmisiä on päätynyt jopa Soundi -lehden sivuille. Levystä on tehty arvio, on annettu neljä H:ta, mikä merkinnee kovin positiivista suhtautumista tuotokseemme.

Olemme (Viti siloonen on se me) vilpittömän iloisia moisesta. Siksi julkaisen arviosta pienet palaset tuossa alla. Tekstin on kirjoittanut Juha Seitz. Kokonaan en arviota uskalla laittaa, jotta Soundi ei minua ala ahdistella. Mutta tuossa pieni laina - ja viittaukset oikeaan lähteeseen. Näin osaatte sitten asiallisesti ostaa Soundin.

Arviossa arvioija viittaa kappaleeseen Hakuviisu. Laitanpa kappaleen tähän linkiksi, koska "heleppua ei oo selevin päin tulla sua kohoren, kumartaa...". Tämä se kävi myös voittamassa Levylautakunnan!

https://www.youtube.com/watch?v=fJvBcnOXiFQ

"[...]Yhtyeen leikittelevä asenne korostuu albumin nimikkosävelmällä. Se hämmästelee outoja persoonia, jotka lopulta muistuttavat merkillisen paljon omaa itseä. Hakuviisu-kappaleessa jäädään hauskasti kahden vaiheille: toisaalta tanssilavan hurma vetää puoleensa, mutta toisaalta suu napsaa kiljusangon äärelle.

 

[...] teokset vaikuttavat sympaattisilta, koska ne ymmärtävät tavallisen tallaajan tarpeita ja toiveita. Maanläheisten esitysten sävy laskeutuu lempeäksi, mikä on ansio sinänsä. Viti Siloonen välttää tietoisesti ivallisuuden karikot.

 

Monipuolisissa sovituksissa helkkyvät haitarit, polkuharmonit, puhaltimet, kellopelit, banjot ja mandoliinit. Taustatukea annostelevat Bill Hota& Pulversista tuttu viulisti Kyösti Järvelä sekä Pirulaisen ketteräsorminen basisti Tero Hautamäki." (teksti: Juha Seitz, Soundi 2/2015)

 

Suurin piirtein sama arviointi on ilmestynyt vähän aikaa sitten Ilkassa ja Pohjalaisessa sekä siis nyt myös Soundissa.

 

Oi lapsemme maailmalla!

Hengityskeinun purskahdus

Joskus olin Madridissa, hotellihuoneessa, luin Herta Mullerin Hengityskeinua. Saattoihan se olla jokin muukin, ehkä Tänään en halunnut tavata itseäni. Lue sinä ne molemmat ja muutkin suomennokset, koska onhan tuo saksa hankala kieli. Mutta minä tarkistin varsinaisen asian: se oli tuo jälkimmäinen. Ensimmäisessä elää myös Nälkäenkeli.

Mutta jälkimmäisessä on laulelman katkelma: "Ei ole tee kuin pelkkää vettä, ei puussa kuin lehvää päällekkäin. On raha pelkkää paperia. Vaan sydän, sydän lunta on sataneena nurinpäin".

Pienet lorut, jotka Mullerin kirjoissa tulevat yllättäen, tekevät maailmoista vielä kauheampia, murheellisempia. Seinäkirjoitus, hiukan ennen edellistä: "Elämä on paskannusta jonka päälle voi vain kusta". Punaisella öljymaalilla seinaan maalattu, voihan tämä olla huumoriakin. Sekin on vaikea laji.

Laulusta piti alun pitäen tulla kantria. Matti sanoi, että se on jatsia. Mitäpä minä muusikkoa vastustamaan. Tuli sitten tällainen, Madridissa murre puski päälle, ja lumi, ja kaikki mikä oli kovin kaukana, mutta se voi olla tuon Hengityskeinun aiheuttamaa:

https://www.youtube.com/watch?v=rZWY3FXgfGM

 

Kuljeskelua

Lehti tuulen kiskoolle kantaa,

lumi sataa väärinpäin,
sana syrämmen peittää,
oi, se tuli ihan yllättäin.

Huiput kynnösten pilkistää,

lumi palaa taivaaseen,
ensi salaa, ku piruuttaan,
savi tarraa saappaaseen.

Ja ku jalaka nousoo on ääni

niin ku polokis löysään taikinaan.
Johonki kynnös päättyy,
juna tuloo aina ajallaan.

Lehti tuulen kiskoolle kantaa,

lumi sataa väärinpäin,
sana syrämmen peittää,
oi, se tuli ihan yllättäin.

Äänet ei, ei tuoksut

enempää totta olla voi.
Laskuojien kasvu,
lehti kiskojen laulua soi.

Ja ku jalaka nousoo on ääni

niin kuin polokis löysään taikinaan.
Johonki kynnös päättyy,
juna tuloo aina ajallaan…

(teksti: Mika Saranpää)

Joet, virrat, purot, keväistä syksyihin - ja niiden yli

En minä kuvittele, että kevät olisi vielä täällä. Eihän sen pidäkään, helmikuun alkupuolella. Silti jokin haju tai ilman väri muistuttaa, että tulollaan on kuitenkin. Ja ihmisen kevät, jotenkin, on pitkä, kuteminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Ja sitten on taas ilmastoanalyytikon kesä ja syksy. Keväällä joki on valtava, yli ääriensä. Silloin tarvitsee veneen tai lautturin, pellon ylittääkseen, jo lähtörantaan päästäkseen. Ja vesi on kylmää. Kesällä, vesi on mutaista, lämmintä, lehmän läjä kelluu rannassa, voi kahlata yli. Ehkä joskus syksyllä vesi taas nousee, mutta jäähtyy aina, kunnes on hileinen ja niin edelleen.

Pienelläkin purolla on toinen rantansa ja sen toisen rannan valtias. Kävin keskustelun, lauletaanko tässä laulussa kuolemasta. Ehkä aina lauletaan myös siitä? Mutta tässä lauletaan myös voittamisesta, kilvoittelusta, joka johtaa toisen ihmisen luo. Jumalat ovat sitten asia erikseen. Ne jäänevät toiselle rannalle...

Luulen, että monet toistot, ovat yrityksiä vakuuttaa laulaja.

https://www.youtube.com/watch?v=Qe42hFfiyjo

 

Kutuaika

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Yli sen virran jok’ei mitenkää paha oo,

yli sen virran, sen vaikka kahalaa, jos tahtoo.

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Sen rannoos vesiheinäkki melekeen kannattaa,

ei täs sun vieres pirä ittiä eres unehen hukuttaa.

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Yli sen virran jok’ei mitenkää paha oo,

yli sen virran, sen vaikka kahalaa, jos tahtoo.
Sen rannoos vesiheinäkki melekeen kannattaa,
ei täs sun vieres pirä ittiä eres unehen hukuttaa.

(teksti: Mika Saranpää)

Koraalikirja uskonnottomille, osa 2

Vihdoinkin Viti siloosen uuden levyn kaikki viisut ovat YouTubessa. Esimerkiksi alla oleva näyte koraalikirjasta uskonnottomille löytyy tästä: https://www.youtube.com/watch?v=Bc4HyDCjKtY

 

Laupeuden ja armon teema on kattava, kun ihmeellisistä ihmisistä lauleskelemme. Filosofi Deleuze jo joskus 70-luvulla totesi, että jos aikoo taistella fasismia vastaan, kaikkein vaikein on fasismi itsen suhteen. Itsen vitsakimpulla läimiminen - miten siitä pääsee eroon, jotta ei tarvitsisi läimiä toisia, jotka ovat vain ihmeellisiä ja outoja?

 

Hankala ajatus on se, että toinen on outo, mutta myös itse on kovin outo, toiselle ja itselle. Toiselta ei voi vaatia tämän tajuamista. Voisikohan itseltä, kaikesta huolimatta? 

 

Laupeutta ja armoa kannattaa pohtia.

 

Laupeutta ja armoa

Laupeutta, laupeutta ja armoa,

anna sillä lapsen itsensä kohdata.
Haapojen muotiin kuului keltaista,
siellä, keskellä, punainen pihlaja.

Siinäkin, vaikka kuolleena,

seisoi jokin hävytön jumala.
Kiellettiin, pudotti mainoksia,
suu paloi, kyljet versoi lisää sanoja.

Laupeutta, laupeutta ja armoa,

ääni huutaa kivikasan reunalla.
Käsissä korut kilisevät heitoissa,
käsivarret tatuoitu vaatimuksilla.

Siinäkin, vaikka kuolleena,

seisoi jokin hävytön jumala.
Kiellettiin, pudotti mainoksia,
suu paloi, kyljet versoi lisää sanoja.

Laupeutta, laupeutta ja armoa,

miten monta tapaa epäonnistua.
Oikeudellesi huudat oikeutusta,
miten syödä, laulaa, aina vinossa.

Siinäkin, vaikka kuolleena,

seisoi jokin hävytön jumala.
Kiellettiin, pudotti mainoksia,
suu paloi, kyljet versoi lisää sanoja.

(teksti: Mika Saranpää)

Lauluntekijän vihjeitä vihiä kaipaaville

Viti siloonen: Ihmeellisiä ihmisiä (PHL003) on ilmestynyt, kovana ja diginä (levykaupat, Spotify nyt, toivottavasti pian myös YouTube). Sen 13:lla viisulla on tekijänsä kuvittelema historia, todellinen ja kirjallinen.

Onko tällä historialla mitään merkitystä laulujen kokemisen suhteen, on arvoitus. Onko todellinen historia kirjallista historiaa olennaisempi vai päinvastoin - kumpi on loppujen lopuksi kumpi ja kuka maksaa?

Näitä voi miettiä tai voi olla miettimättä. Voi myös kuvitella kolmannen historian. Tai sotkea nämä ja tuottaa jonkin aivan uuden, neljännen ja niin edelleen. Lopetan tähän.

Ihimeellisiä ihimisiä

Kuitenkin
Kapinalaulu
Vaalianpunaanen laulu
Hakuviisu
Kutuaika
Laupeutta ja armoa
Patsaita
Kuljeskelua
Odotan
Ethän unessasikaan ollut yksin
ilman lintu
Varas

Nämä laulut on omistettu ihmisille, kasvojen syvänteille, kulmakarvojen koralleille ja pienille eläimille, jotka siellä uivat.

Ajatteleminen on kiittämistä. Jossakin on alkuja, ilman järjestystä:

Platonin Sokrates ja samean kylän väki,

Paul Eluard, Louis-Ferdinand Celine ja monet muut, joilla yötä riittää,
kansa, joka aina odottaa tulemistaan, mutta ei aina jaksa odottaa,
Olivia ja tyttäret,
kieltäymyksessä elävät ja heittäytyvät,
kaipauksessaan kutisevat ja rannoilla hiukan ujot,
poika, itsensä armahtavat ja toisinolevat,
isä,
Herta Muller, Olga Tokarczuk, unien näkijät ja käsinkyntäjät,
äiti,
vaimo,
kylmissään värisevät ja eteenpäin kulkevat,
Emmanuel Levinas, Maurice Merleau-Ponty ja toisetkin leipurit, jotka nostavat taikinan tekeytymään.

Levätä, vyöryä tähän maailmaan ja levitä sen reunojen yli. Näin se käy.

Fenomenologisesti virittynyt virsi

Viti siloosen Ihmeellisiä ihmisiä levy ilmestyy huomenna, perjantaina, 16.1.2015. Levyn päättää fenomenologisesti virittynyt, dialogifilosofinen virsi. Aloittakoon se koraalikirjan uskonnottomille!

Maurice Merleau-Ponty ja Emmanuel Levinas (ei, kyseessä ei ole se Emmanuelle) saavat kiitoksensa levyn teksteissä. Syy on ruumiin kokemus ja aina jo toiselle panttivangiksi heittyminen, mieli ja kieli, jotka ovat lihassa, mutta tuskin omassa.

Toisaalta syy on leipominen, leivän elävä tapahtuma, vaivaantuminen käsissä, voima ja hiki, kaukalon reunojen riittämättömyys. Ja tanssi, leipätaikinan rytmi.

Mutta minä en tahdo sinulle sitä, minkä toivon itselleni. Jotakin sinä toivot. Olen mennyttä, olen toisen, enempään mahdollinen. Kenen äänellä huusi kaiku?

Varas

Tulit, varastit minut,

mieheksi, joka minä olen.
Se kaikki kävi ennen
kuin edes ehdin sanoa ”en”.

Minut viemärit veivät,

että jotenkin syntyisin.
Yö kantoi säilöön osat,
päivä poltti ne kuitenkin.

Tulit, varastit minut,

mieheksi, joka minä olen.
Se kaikki kävi ennen
kuin edes ehdin sanoa ”en”.

Ulos ruumiista tullut,

tekeytyvää taikinaa.
Vaivaa, kädet painaa,
kiskoo puoleensa maa.

Tulit, varastit minut,

mieheksi, joka minä olen.
Se kaikki kävi ennen
kuin edes ehdin sanoa ”en”.

Huudot iskevät kiviin,

kallioilla asiaa on.
Nuku sammalen tyynyyn
uni unien uneton.

Tulit, varastit minut,

mieheksi, joka minä olen.
Se kaikki kävi ennen
kuin edes ehdin sanoa ”en”.

(Teksti: Mika Saranpää)

Viti siloosen Ihmeellisiä ihmisiä kansitaide

Viti siloosen Ihmeellisiä ihmisiä levyn kansitaiteen on tuottanut taiteilija Petri Ala-Maunus. Teos on nimeltään Old Love, öljyvärityö, 81x60 cm. Levyn kansi on otos rakkaudesta.

 

Tähän yhteyteen Viti siloonen julkaisee tekstin rakkaudesta. Laulu ei ole uudella levyllä, mutta jo kertaalleen treenattu. Tällaisia olemme. Toivomme rakkautta! Sekin on ihme.

 

 

Yhteen sopimattomat

 

Pidät seuraa tähdille,

minä kompuroin taivasta,

olet vakava pölyssään,

tipun humalassa laivasta,

 

lahkeeni juuttuu kiinni

kuun piikkiin terävään,

aurinko polttaa silmiäni,

lyö ruoskalla selkään,

 

nojaat leukaa nyrkkiisi

kuin viisailla tapana on,

kerään hampaita taskuihin,

avaruus on rannaton,

 

ei käsieni huitova liike

voi tuulta palauttaa,

posket on puhki purtu,

kuu yksinään helottaa.

 

(teksti: Mika Saranpää)



Rauhaa.

Luettuani joskus Hannu Salaman suhteita tajuavan Siinä näkijä, missä tekijä, tuli taas varmemmaksi ajatus, että helppo on läykyttää leukojansa, toista on olla kuraojassa luodeilta suojassa, kun yö tulee ja pakkanen.

Eikä sitä ajatusta vähennä kovin suhteellisuuden tajuinen Murtuneet mielet, jonka kirjoitti Ville Kivimäki ja jonka julkaiseminen pokkarina oli kulttuuriteko.

Ja tähän ketjuun vielä kolmanneksi Rosa Liksomin Väliaikainen, joka asettaa aikalaiset kauniisti, rumatkin.

 

Suhteellisuuden taju, sofrosyne, oli antiikin kreikkalaisille feminiininen hyve. Olisipa mukavaa, jos voisi sanoa, että nuo kaikki kolme kirjaa ovat taustalla Kapinalaulussa.

 

Toivottavasti Viti siloonen miettii kapinaa ja sen juurta 16.1.2015 julkaistavalla levyllään nimenomaan suhteellisuuden tajuisesti, suhteita tajuten, kritiikin asioiden olemismuotojen analyysina oivaltaen - ennemmin kuin jonakin muuna. Sillä helppo on läykyttää leukojansa...

 

Ja ehkä lopullinen sysäys on usein kovin yksinkertainen, vaikka sitten vain kyllästyminen pahaan hajuun, likaan, jätöksiin ja ruokakomeroissa yössä nakertaviin eläimiin.

https://www.youtube.com/watch?v=box9tCLeAwE 

 

Kapinalaulu

 

Kärpääset hätistin voista,
vettä kaivosta hait.
Soli ruskiaa ja maistuu,
mutta huonomminki kait
olis voinu olla.
On leipää orsilla kuivattu
ja sen kuivan leivän
päälle läskiä leikattu,
vähä hörpätty vettä.
Yöllä hiirien rapina
piti miehet valaveella,
kai siksi kapina
syttyi täälä.
Emmä juurikaa piitannu,
vaikka puolueen äijät
oli paksusti niitannu
riihen seinään julistukset,
ku olihan meillä
eres syötävää ja vettä,
mutta näillä teillä
ei meill’oo mitää.
Ku kotia pääsis vielä,
syrjähän leivän,
niin aiva rauhas sielä
voii kärpääset, hiiret
vaikka kuinka mellastaa,
ihimisten kapina on
aina kauhiampaa
niille pitkällä tiellä
raahustaville jaloolle,
jokkei koskaa, ei ikinä
astu ystävän taloolle…

(teksti: Mika Saranpää)