Kirjoitan siis runon tähän. Ihmettelen sanojen rytmiä ja musiikkia.
Voi kai Viti siloonen olla myös ilman soittimia, ja musiikki, ilman keksittyä melodiaa, ilman että kukaan ääneen sanoo - tai tekee - yhtään mitään? Voi kai lauleskella ja soitella sisäänpäin? Volumea pienemmälle.
Kokeillaanpa jollakin tavalla äänetöntä musiikkia...
Hellyys on räjähde, joka yössä etsii sanojaan,
lasken
valkoisia
hampaitasi,
yksitellen,
kuin
arvokkaita
helmiä,
ja
miten
kauniisti
kilahtelevat,
metsän
ääniä,
lähteen,
tai
pienen
linnun,
yksittäin,
kuin
triangelin
sointi
huoneessa,
laske
valkoisia
hampaitasi
posliinipurkkiin.
(Teksti: Mika Saranpää)