Ihmeelliset ihmiset kiertävät ilman isäntiään

Platon pohtii kirjoitusta äpärälapsena, joka kiertää isästään piittaamatta maailmoja (Platon: Pidot ja Faidros). Näin käy tietenkin myös levytetylle musiikille. Jostakin syystä siitä Platon ei kirjoittanut. Mikä sitäkin vaivasi?

Ja niin on käynyt, että Viti siloosen Ihmeellisiä ihmisiä on päätynyt jopa Soundi -lehden sivuille. Levystä on tehty arvio, on annettu neljä H:ta, mikä merkinnee kovin positiivista suhtautumista tuotokseemme.

Olemme (Viti siloonen on se me) vilpittömän iloisia moisesta. Siksi julkaisen arviosta pienet palaset tuossa alla. Tekstin on kirjoittanut Juha Seitz. Kokonaan en arviota uskalla laittaa, jotta Soundi ei minua ala ahdistella. Mutta tuossa pieni laina - ja viittaukset oikeaan lähteeseen. Näin osaatte sitten asiallisesti ostaa Soundin.

Arviossa arvioija viittaa kappaleeseen Hakuviisu. Laitanpa kappaleen tähän linkiksi, koska "heleppua ei oo selevin päin tulla sua kohoren, kumartaa...". Tämä se kävi myös voittamassa Levylautakunnan!

https://www.youtube.com/watch?v=fJvBcnOXiFQ

"[...]Yhtyeen leikittelevä asenne korostuu albumin nimikkosävelmällä. Se hämmästelee outoja persoonia, jotka lopulta muistuttavat merkillisen paljon omaa itseä. Hakuviisu-kappaleessa jäädään hauskasti kahden vaiheille: toisaalta tanssilavan hurma vetää puoleensa, mutta toisaalta suu napsaa kiljusangon äärelle.

 

[...] teokset vaikuttavat sympaattisilta, koska ne ymmärtävät tavallisen tallaajan tarpeita ja toiveita. Maanläheisten esitysten sävy laskeutuu lempeäksi, mikä on ansio sinänsä. Viti Siloonen välttää tietoisesti ivallisuuden karikot.

 

Monipuolisissa sovituksissa helkkyvät haitarit, polkuharmonit, puhaltimet, kellopelit, banjot ja mandoliinit. Taustatukea annostelevat Bill Hota& Pulversista tuttu viulisti Kyösti Järvelä sekä Pirulaisen ketteräsorminen basisti Tero Hautamäki." (teksti: Juha Seitz, Soundi 2/2015)

 

Suurin piirtein sama arviointi on ilmestynyt vähän aikaa sitten Ilkassa ja Pohjalaisessa sekä siis nyt myös Soundissa.

 

Oi lapsemme maailmalla!

Hengityskeinun purskahdus

Joskus olin Madridissa, hotellihuoneessa, luin Herta Mullerin Hengityskeinua. Saattoihan se olla jokin muukin, ehkä Tänään en halunnut tavata itseäni. Lue sinä ne molemmat ja muutkin suomennokset, koska onhan tuo saksa hankala kieli. Mutta minä tarkistin varsinaisen asian: se oli tuo jälkimmäinen. Ensimmäisessä elää myös Nälkäenkeli.

Mutta jälkimmäisessä on laulelman katkelma: "Ei ole tee kuin pelkkää vettä, ei puussa kuin lehvää päällekkäin. On raha pelkkää paperia. Vaan sydän, sydän lunta on sataneena nurinpäin".

Pienet lorut, jotka Mullerin kirjoissa tulevat yllättäen, tekevät maailmoista vielä kauheampia, murheellisempia. Seinäkirjoitus, hiukan ennen edellistä: "Elämä on paskannusta jonka päälle voi vain kusta". Punaisella öljymaalilla seinaan maalattu, voihan tämä olla huumoriakin. Sekin on vaikea laji.

Laulusta piti alun pitäen tulla kantria. Matti sanoi, että se on jatsia. Mitäpä minä muusikkoa vastustamaan. Tuli sitten tällainen, Madridissa murre puski päälle, ja lumi, ja kaikki mikä oli kovin kaukana, mutta se voi olla tuon Hengityskeinun aiheuttamaa:

https://www.youtube.com/watch?v=rZWY3FXgfGM

 

Kuljeskelua

Lehti tuulen kiskoolle kantaa,

lumi sataa väärinpäin,
sana syrämmen peittää,
oi, se tuli ihan yllättäin.

Huiput kynnösten pilkistää,

lumi palaa taivaaseen,
ensi salaa, ku piruuttaan,
savi tarraa saappaaseen.

Ja ku jalaka nousoo on ääni

niin ku polokis löysään taikinaan.
Johonki kynnös päättyy,
juna tuloo aina ajallaan.

Lehti tuulen kiskoolle kantaa,

lumi sataa väärinpäin,
sana syrämmen peittää,
oi, se tuli ihan yllättäin.

Äänet ei, ei tuoksut

enempää totta olla voi.
Laskuojien kasvu,
lehti kiskojen laulua soi.

Ja ku jalaka nousoo on ääni

niin kuin polokis löysään taikinaan.
Johonki kynnös päättyy,
juna tuloo aina ajallaan…

(teksti: Mika Saranpää)

Joet, virrat, purot, keväistä syksyihin - ja niiden yli

En minä kuvittele, että kevät olisi vielä täällä. Eihän sen pidäkään, helmikuun alkupuolella. Silti jokin haju tai ilman väri muistuttaa, että tulollaan on kuitenkin. Ja ihmisen kevät, jotenkin, on pitkä, kuteminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Ja sitten on taas ilmastoanalyytikon kesä ja syksy. Keväällä joki on valtava, yli ääriensä. Silloin tarvitsee veneen tai lautturin, pellon ylittääkseen, jo lähtörantaan päästäkseen. Ja vesi on kylmää. Kesällä, vesi on mutaista, lämmintä, lehmän läjä kelluu rannassa, voi kahlata yli. Ehkä joskus syksyllä vesi taas nousee, mutta jäähtyy aina, kunnes on hileinen ja niin edelleen.

Pienelläkin purolla on toinen rantansa ja sen toisen rannan valtias. Kävin keskustelun, lauletaanko tässä laulussa kuolemasta. Ehkä aina lauletaan myös siitä? Mutta tässä lauletaan myös voittamisesta, kilvoittelusta, joka johtaa toisen ihmisen luo. Jumalat ovat sitten asia erikseen. Ne jäänevät toiselle rannalle...

Luulen, että monet toistot, ovat yrityksiä vakuuttaa laulaja.

https://www.youtube.com/watch?v=Qe42hFfiyjo

 

Kutuaika

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Yli sen virran jok’ei mitenkää paha oo,

yli sen virran, sen vaikka kahalaa, jos tahtoo.

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Sen rannoos vesiheinäkki melekeen kannattaa,

ei täs sun vieres pirä ittiä eres unehen hukuttaa.

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Yli sen virran jok’ei mitenkää paha oo,

yli sen virran, sen vaikka kahalaa, jos tahtoo.
Sen rannoos vesiheinäkki melekeen kannattaa,
ei täs sun vieres pirä ittiä eres unehen hukuttaa.

(teksti: Mika Saranpää)