Joet, virrat, purot, keväistä syksyihin - ja niiden yli

En minä kuvittele, että kevät olisi vielä täällä. Eihän sen pidäkään, helmikuun alkupuolella. Silti jokin haju tai ilman väri muistuttaa, että tulollaan on kuitenkin. Ja ihmisen kevät, jotenkin, on pitkä, kuteminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Ja sitten on taas ilmastoanalyytikon kesä ja syksy. Keväällä joki on valtava, yli ääriensä. Silloin tarvitsee veneen tai lautturin, pellon ylittääkseen, jo lähtörantaan päästäkseen. Ja vesi on kylmää. Kesällä, vesi on mutaista, lämmintä, lehmän läjä kelluu rannassa, voi kahlata yli. Ehkä joskus syksyllä vesi taas nousee, mutta jäähtyy aina, kunnes on hileinen ja niin edelleen.

Pienelläkin purolla on toinen rantansa ja sen toisen rannan valtias. Kävin keskustelun, lauletaanko tässä laulussa kuolemasta. Ehkä aina lauletaan myös siitä? Mutta tässä lauletaan myös voittamisesta, kilvoittelusta, joka johtaa toisen ihmisen luo. Jumalat ovat sitten asia erikseen. Ne jäänevät toiselle rannalle...

Luulen, että monet toistot, ovat yrityksiä vakuuttaa laulaja.

https://www.youtube.com/watch?v=Qe42hFfiyjo

 

Kutuaika

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Yli sen virran jok’ei mitenkää paha oo,

yli sen virran, sen vaikka kahalaa, jos tahtoo.

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Sen rannoos vesiheinäkki melekeen kannattaa,

ei täs sun vieres pirä ittiä eres unehen hukuttaa.

Ensi päälle tuluvapenkereen,

sitte alaha pajupuskaan siimekseen.
Vaatteet pois, vetehen ja yli,
toisella puolen orottaa sun syli.

Yli sen virran jok’ei mitenkää paha oo,

yli sen virran, sen vaikka kahalaa, jos tahtoo.
Sen rannoos vesiheinäkki melekeen kannattaa,
ei täs sun vieres pirä ittiä eres unehen hukuttaa.

(teksti: Mika Saranpää)